Seksielämä – Näin saat naisen kiihottumaan

Oli sitten kyse pitkästä vuosia kestänneestä suhteesta tai juuri alkaneesta seksisuhteesta, ajoittain miehen täytyy tehdä aloite naisen intohimon ja seksuaalisen kiinnostuksen ylläpitämiseksi. Naisen saaminen oikeaan mielentilaan saattaa tuntua aika ajoin hankalalta tai jopa mahdottomalta. Onneksi on olemassa tukku temppuja, joiden avulla naisen saa kiihottumaan helpommin. Olemme koonneet tähän niistä viisi suosikkiamme.

Huomioi ympäristö

Välillä on hyvä panostaa romanttiseen ympäristöön ja tunnelmaan. Tämän suhteen ei kuitenkaan kannata mennä liian pitkälle. Kynttilä tai pari luo mukavasti romanttista tunnelmaa, mutta sata kynttilää on liioittelua. Pidä siis kohtuus mielessä ja luo seksille romanttiset puitteet. Sytytä muutama kynttilä, laita taustalle tunnelmallista musiikkia ja valmista jotain kevyttä ja maukasta purtavaa.

Ruuaksi voi tarjota yksinkertaisesti mansikoita ja kermavaahtoa, usemman ruokalajin illallisen tai kaikkea siltä väliltä. Tarjoa jotain mistä nainen pitää erityisesti.

Vihjaile seksuaalisesti

Arkisten keskustelujen maustaminen vihjailevilla kommenteilla kasvattaa usein intohimoa. Puheilla voi saada mielikuvituksen laukkaamaan jo paljon ennen kuin vaatteet lentävät lattialle. Paljasta omia fantasioitasi, kerro kuinka paljon himoitset hänen vartaloaan, kuvaile mitä kaikkea on luvassa illan myötä tai pyydä häntä kertomaan omista haluistaan.

Ajoittainen keskustelujen johdattaminen seksiin mahdollistaa paremman kommunikaation ja vilkkaamman seksielämän. Mieltymysten ja fantasioiden kuvailu saa halut heräämän ja auttaa paremmin ymmärtämään toisen osapuolen halut.

Osta hänelle asusteita

Osta naiselle asusteita, jotka saavat hänet tuntemaan itsensä seksikkääksi. Nainen arvostaa sitä, että olet hankkinut hänelle lahjan ja haluat nähdä hänet seksikkäissä asusteissa.

Ennen asusteen hankkimista kannattaa vaivihkaa tarkista oikea koko naisen alusvaatelaatikolta. Näin varmistat että hän näyttää hyvältä ennen kuin pääset riisumaan uuden lahjan hänen päältään.

Viettele hänet

kiihota nainenViettely ei ole ainoastaan suutelemista ja koskettelua. Merkittävä osa viettelyä on naisen mielen johdattelu haluttuun suuntaan. Muutama oikein valittua lause riittää usein viettelyn aloittamiseen.

Kerro hänelle kuinka ajattelit aiemmin edellistä rakasteluanne, ja se sai sinut heti kiihottumaan. Tai kerro kuinka olet miettinyt hänen riisumistaan koko päivän. Täytä hänen mielensä seksuaalisilla ajatuksilla. Kun olet saanut hänet ajattelemaan seksiä, voit siirtyä aistiärsykkeisiin. Suutele häntä suulle, hiero hänen rintojaan, suutele vyötärön aluetta ja sisäreisiä tai hiero hänen jalkojaan. Anna käsiesi ja suusi tehdä töitä ennen kuin penis ottaa ohjat.

Näytä komealta

Monet miehet lakkaavat pitämästä itsestään huolta suhteen vakiinnuttua. Älä päästä tätä tapahtumaan. Pidä itsesi hyvässä kunnossa, pukeudu siististi, pidä itsestäsi huolta ja käyttäydy kuin herrasmies.

Jos näytät aina hyvältä, nainen ei voi olla arvostamatta rinnallaan olevaa miestä. Näe vaivaa ulkonäkösi eteen paitsi naisesi myös itsesi vuoksi. Näyttämällä hyvältä olet myös tyyttyväisempi itseseesi. Tämä saa naisen tyytyväiseksi ja seksielämän tyydyttävämmäksi.