Vaikka et saisikaan usein mahdollisuutta pitkiin seksimaratoneihin, on tärkeää olla etukäteen varautunut, jotta et väsähtäisi kesken session. On olemassa monia keinoja pitää itsensä hyvässä kunnossa pitkiä seksisessioita ajatellen.
Seksimaraton voi kestää muutaman tunnin tai kauemminkin. Usein sessio kestää koko yön. Totuus kuitenkin on, että jopa erinomaisen mieskunnon omaavien miesten täytyy tunteja kestävän seksisession aikana välillä levätä ja kerätä itseään. Seksimaratoniin ei kannata ryhtyä tyhjällä vatsalla. Hitaasti imeytyvät hiilihydraatit auttavat jaksamaan pitkän suorituksen läpi. Kannattaa myös huolehtia nestetasapainosta. Hikoilun myötä seksin aikana menettää usein paljon nestettä.
Tässä on muutaman hyvä vinkki, joiden avulla jaksat pitkän seksimaratonin paremmin.
Ole luova
Seksi on hyvin laaja käsite, ja sitä voidaan käyttää kuvaamaan lähes mitä tahansa toimintaa, joka tuottaa tyydytystä. Yhdyntä ja suuseksi eivät ole ainoita tapoja harrastaa seksiä. Voit hyvin käyttää seksimaratonin aikana esimerkiksi dildoja, tappeja, ruoskia, köysiä tai muita seksivälineitä. Ruoka on myös hyvä piristys pitkään seksisessioon. Jäätelö, suklaa tai kermavaahto ovat hyviä valintoja. Valitse makuja, joista sekä sinä että kumppanisi pitää. Voit helposti pitkittää sessiota näiden avulla. Älä jumiudu saman vanhan toistamiseen. Ole luova ja käytä mielikuvitustasi.
Pidä liukkari saatavilla
Tunteja kestävä seksi kuluttaa usein kehoa. Tämä on hyvä pitää mielessä pitkän seksimaratonin aikana. Yksi suurimmista ongelmista saattaa olla kuivuminen. Pidä siis laadukasta liukastetta koko ajan saatavilla. Jos et ole varma minkälaista liukkaria kannattaa ostaa, osta pari erilaista tuubia, ja kokeile mikä toimii parhaiten. Älä pihistele liukastusnesteen määrässä. Seksimaratonin aikana saattaa kulua paljonkin liukkaria. Jos käytät kondomia, on liukastusnesteen käyttö erityisen tärkeää.
Älä juo liikaa
Alkoholin rentouttava vaikutus voi olla mukava lisä pitkään seksisessioon. On kuitenkin hyvä muistaa, että jo muutaman annoksen jälkeen alkoholi heikentää erektiota ja voi jopa estää orgasmin saavuttamisen. Alkoholilla on myös unettava vaikutus, jonka myötä nukahtaminen helpottuu. Tämän lisäksi humalan myötä ehkäisy unohtuu helpommin. Jos siis haluat nauttia pitkästä seksimaratonista, älä juo liikaa.
Pitkitä orgasmia
Valitse sellaiset asennot, joissa et laukea helposti. Ihmiset ovat erilaisia, joten tiedät varmasti itse parhaiten, mitkä asennot kannattaa valita. Vaihda aina asentoa, jos meinaat laueta tai erektiosi heikkenee. Jos pidät itsesi koko ajan lähellä orgasmia, saatat laueta vahingossa, mutta toisaalta varmistat myös kovan erektion ja kiihkeän intohimon seksimaratonin aikana. Pidä mielessä, että sessiota ei tarvitse lopettaa orgasmin jälkeen. Pienen lepotauon jälkeen voit taas jatkaa siitä mihin jäit. Tämä on hyvä aika kokeilla myös uusia asentoja.
Keskity naisen tyydyttämiseen
Jos laukeat tai väsähdät kesken seksimaratonin, voit helposti kohdistaa huomiosi naisen tyydyttämiseen. Voit esimerkiksi halailla, hyväillä, hieroa tai suudella. Lepohetken ei välttämättä tarvitse olla pelkästään seksuaalinen. Pidä kuitenkin huoli, että et missään tapauksessa nukahda.